Heräsin viime yönä, kun vatsani sivuun sattui kovasti. Toisellakaan kyljellä ei ollut hyvä olla ja kääntyily sattui inhasti. Tämä särky alkoi jo eilen illalla lievänä ja luulen, että se johtui siitä, kun töissä nostin lasta auttaakseni häntä. Ilmeisesti jokin lihas ei oikein tykännyt. Voiko esim. revähdys tuntua vasta useamman tunnin kuluttua tapahtuneesta?
Nukuin sitten muutaman tunnin sohvalla(puoli istualtaan oli ihan siedettävä olla), kunnes mieheni oli herännyt ja lähti etsimään minua. :D Kysyi tietenkin, että pitääkö lähteä sairaalaan ja olivatko vauvan liikkeet tuntuneet illalla. Voi toista. :) Sanoin, että käyn aamulla terveyskeskuksessa. Siirryin miehen lähdettyä sänkyymme ja sain lopulta unen. Kylki oli jo aika hyvä aamulla ja olin nukkunut lopulta heräämättä kellon soittoon asti. Vielä, jos vetää oikein syvään henkeä niin vatsan sivua särkee hieman.
Näin muuten raskaus on edennyt ihan mukavasti. Alkuraskauden tyyneys on ehkä kaikonnut ja olen enemmän oma itseni eli mielialanvaihteluita on vähän ollut. Olen välillä taas myös hieman masentuneen/alakuloisen oloinen.
Elämäni on nimittäin ollut jo pitkään sellaista, että aina, siis AINA, kun jotain hyvää sattuu niin sitä ei kovin kauan kestä. Esim. olen menettänyt yllättäen läheisiäni molemmin puolin häitämme ja muuta ikävää, mutta jonkun mielestä tämä on vain elämää. Tasaista vaihetta minulla ei vain kestä puoltakaan vuotta.
Olin tosi iloinen kun sain joulukuussa tietää, että tammikuussa alkaa työt ja ne kestää tämän kevään. Ja olinhan raskaana viimein! Opintotuet kun loppui juuri joulukuussa=hei, asiat järjestyy!(rahallisesti).
Nyt minun ei ilmeiseti haluta jatkavan kun/ja työskentelytapojani on alettu "kritisoimaan". Tästä keskustelen pomon kanssa huomenna, kun tämä tyytymättömyys tuli ikävästi kautta rantain tietooni. Toisaalta vahvana epäilyksenä on, että tässä pedataan sitä, että työsopimustani ei tarvitse jatkaa. Nythän heillä on jokin muu pätevä syy kuin raskauteni, koska pelkän raskauden huomioiminenhan olisi syrjintää. Odotan huomista mielenkiinnolla ja pomon vastausta siihen jatkuvatko työni ja miten hän perustelee, jos sopimusta ei jatketa.
Kouluni on myös vielä kesken ja kevät menee hurjaa vauhtia eteenpäin. Se aiheuttaa ihan hirveää stressiä ja erityisesti saamattomuuden tunnetta. Meillä asuu myös aivan liikaa sukulaisia samalla paikkakunnalla ja se ahdistaa minua. Anopin jatkuvat huomautukset siitä, että olenko pukeutunut tarpeeksi lämpimästi tai se kuinka heidän olonsa pitäisi tehdä ensimmäisen lapsen lapsen kohdalla jotenkin tarpeelliseksi. Hei haloo! Meillehän se lapsi on tulossa! En jaksa appivanhempien kanssa todellakaan kierrellä millään turvakaukalo ostoksilla, kun a) ostan muutenkin mieluummin netistä ja b) kun maksaa itse saa päättää, mitä ostaa. En jaksa kuunnella TYHJÄNPÄIVÄISIÄ neuvoja, kun omaa järkeäkin löytyy. Ja heidän vauva-ajastaan on se kolkyt vuotta.
Pelkään jo valmiiksi sitä aikaa, kun lapsi syntyy ja mitä kaikkea teen väärin anopin mielestä. Ja ne varmaan asuu täällä meillä jatkuvasti! Haluaisin niin muuttaa vähän kauemmaksi, mutta kun taloudellisesti ei ole mitään järkeä miehen varman työpaikan vuoksi. Ja jonkun mielestä raha ei muka tuo onnea?!
Toisaalta yritän olla positiivinen ja ajatella, että me kyllä pärjätään, kun mieheni on töissä ja onhan meille tulossa jotain niin ihanaa kuin oma lapsi! Siinä ei muutama kärttyinen työkaveri, epäreilu pomo tai ärsyttävä anoppi paljon paina.
Kiitos ja anteeksi tilitykseni! :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti