sunnuntai 3. helmikuuta 2013

Puolen vuoden päivitys

Ajattelin listata tähän satunnaisessa järjestyksessä mieleentulevia, jo saavutettuja, asioita torstaina puoli vuotta täyttäneestä tytöstämme:

- käännytään molemmilta puolilta selältä vatsalle
- pyöritään oman akselin ympäri
- vedetään jo jalkoja mahan alle ja välillä päästään taaksepäin
- selälle käännytään mahaltaan asennosta silloin tällöin
- viihdytään siis huomattavasti paremmin mahallaan ja jaksetaan olla jo tosi pitkiä aikoja siinä päätä kannattaen
- käydään vauvauinnissa
- osoitetaan merkkejä (valitettavasti) vahvasta tempperamentista esim. huutamalla aina kuin syötävä kun rokotetaan
- ollaan saatu kaikki rokotteet rokotusohjelman mukaisesti, paitsi influenssa rokotusta
- yöllä syödään vielä kerta-pari
- nukkumaan mennään kiltisti
- pyöritään sängyssä ympäri
- äidinmaidonkorviketta ollaan syöty heti alusta alkaen, osittaisimetys loppui äidin suureksi murheeksi kokonaan parin kuukauden iässä
- soseita on syöty jo pari kuukautta
- marja ja hedelmäsoseet ei vielä maistu yhtä hyvin kuin liha-kasvissoseet
- puolen vuoden kunniaksi aloitettiin puurojen maistelu
- suussa on alhaalla kaksi pientä etuhammasta
- nukutaan omassa pinnasängyssä, aluksi niin sanotusti sivuvaununa äidin vieressä, mutta kuitenkin turvallisesti omassa pedissä
- nauretaan ja höpötellään kovasti
- kikatetaan kun kutitellaan
- (valitettavasti) vierastetaan
- osataan sylkeä ja päristellä; tätä on hauska tehdä myös syödessä
- nukutaan päivällä kuten alusta alkaen eli hyvin lyhyitä pätkiä sisällä, vaunussa pidempiä pätkiä

Yhteenvetona: MIHIN TÄMÄ AIKA OIKEIN MENEE!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti