perjantai 2. joulukuuta 2011

Vaikea tilanne

Olen aika kinkkisessä tilanteessa enkä oikein tiedä miten suhtautua...

Eräs tuttavapariskuntani on asunut nyt hetken erossa ja heillä on lapsia. Kuten kaikki voivat kuvitella ei tällaiseen tilanteeseen ajauduta hetken mielijohteesta, vaan ongelmia on ollut pitkään. Heillä on yhteiset lapset ja päätyivät aborttiin jokin aika sitten, kun keskenään meni huonosti. Nyt sain yllättäen kuulla, että mies on ruvennut yöpymään kotonaan(hän siis oli se, joka muutti kotoa pois) ja nainen on taas raskaana. Ovat harrastaneet seksiä ilman minkäänlaista ehkäisyä tietoisesti ennen aborttia ja jatkaneet samaa mallia sen jälkeen.

Nainen on kertonut minulle hyvin avoimesti suhteestaan ja ongelmistaan, joten podin vähän aikaa jopa huonoa omatuntoa, kun en ole kertonut omasta raskaudestani. Päätimme mieheni kanssa kuitenkin, että kerromme kaikille yhtäaikaa ja mahdollisimman myöhään keskenmenoriskin vuoksi. Ajattelin jopa, että omaa onneani en viitsi hehkuttaa, kun toisella menee huonosti ja abortti alla, joten helppo myöhemmin perustella vaikenemista raskaudesta.

Tiedän myös, että nainen on maannut toisen miehen kanssa tämän lyhyen eroan aikana ja vaikka yritän olla puuttumatta toisten asioihin ja olla tuomitsematta ketään niin nyt rupeaa tuntumaan jo aika paksulta. Heidän molempien vanhemmat asuvat täällä samassa pikku kaupungissa ja mietin vaan, kuinka he tähän kaikkeen mahtavat suhtautua. Omalla kohdallani en hyväksyisi aborttia ja en koskaan ole toisten valintoja kritisoinut. Tämä alkaa kuitenkin menemään jo huolimattomuudeksi. Ei ole vielä kertonut miehelle asiasta, mutta vannoi, että aborttia ei enää tee, vaikka mies ei palaisi(näin sanoi viimeksikin).


Kuinka te lähestyisitte ystäväänne asiassa tai muuten läheistä tuttavaa? Vai antaisitko asian olla ja yrittäisit mahdollisimman vähän kommentoida tilannetta?

Tiedän, että naisen raskaana olevat ystävät ovat kovastikin arvostelleet naista, mutta en tiedä mihin se auttaa... ainakaan enää tässä tilanteessa. Nainen ei pelkää jäävänsä kiinni toisen kanssa makaamisesta(astui muuten kuvaan vasta vaikeuksien jälkeen eli ei syy eroon), koska toisesta miehestä ei tiedä kuin kolme ihmistä yhteensä. Aikoo lopettaa sen suhteen, jos mies palaa kotiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti